so fucking what

mutikassa kustantamojen syksyn katalogeista poimittuja näytteitä, kolme proosan näytettä ja kolme runouden… mistä nämä kertovat… eivät mistään… siis miks tällasta kielellisesti ja ajatuksellisesti vitun surkeeta mitäänsanomatonta mössöö julkastaan vuodesta toiseen hamaan tappiin… wow stultitiae laus, wow apaidia, filautia, kolakia, misoponia, anoia ja komos… kriitikkoparat, joutuvat kahlaamaan läpi tällasen paskan… minulle teki tiukkaa jo nämä näytteet… toisaalta… nämä tekstit läpäisevät kevyesti ne laatuvaatimukset, joita persut vaaliohjelmassaan kulttuurille asettivat…

“Onni ja suru asuvat samassa paikassa. Kokeile onnea ruumiissasi: se muistuttaa etäisesti syyllisyyttä, on lähellä sitä. Se muistuttaa menettämisen pelkoa. Siksi onni ei koskaan ole puhdasta, siihen liittyy anteeksipyyntö. Jos onni saadaan siirrettyä toiseen paikkaan, tilanne kohenee.”

“Katselin sinua siinä, omassa kodissasi, lauantaiaamun hiljaisuudessa, kahvin ja paahdetun leivän tuoksussa, otsasi hieman rypyssä. Suljin oven, menin takaisin sänkyyn ja ajattelin että mitä jos muistammekin juuri sen, minkä haluamme unohtaa.”

“Hän kertoi pikkusiskoista, joita ei ole tai on. Äideistä, jotka tulevat kotiin joka ilta kello viideltä tai vain viikonloppuisin. Taloista, jotka pysyvät paikoillaan ja taloista, jotka ovat pelkkää paikasta toiseen liikuteltavaa rekvisiittaa. Ystävistä, jotka ovat ikuisia tai vaihtuvat. Hän kertoi uusista taloista ja taloista, joiden lattiat ovat kuluneet askelista niin, että oksankohdat kohoavat pieniksi kukkuloiksi puun syiden muodostamiin laaksoihin. Painavista huonekaluista, joiden taakse on piilotettu salakäytäviä.”

“Karsikkopuuhun kaiversin vainajan nimikirjaimet sekä
kuolinvuoden. Tällä kuollut liitettiin vainajien yhteisöön
ja estettiin paluu elävien joukkoon. Kalmismaalla
karsikkopuusta saattoi pudota oksa haudanpäälle. Se
ehkä maatui siihen tai sitten tuuli vei sen mukanaan,
mutta ihmiskäsi ei oksaa voinut poistaa. Se oli minun
karsikkopuuni.”

“Se alkaa kun aika otetaan pois, odotus alkaa.
Horisonttia pitkin punaista. Kattotiilet vapisevat. Ei vieläkään.
Sinä olet kallis, liian kallis. Mikä oli tähän kaikkeen syynä?
Laivan lähtö? Jotain jäi sanomatta, tekemättä ja sitten pilvet
ravasivat laumana sivuttain ja Buffalon puhvelit, jotka käyttäytyivät
kuin lapset. Kattoikkunoihin on syttynyt valo,
mitä tapahtuu kaukana sinun asunnossasi?”

“Sataa
hidasta kirkasta lunta
kuin tähdet
putoilisivat
Odotamme pakkasen lauhtuvan ja
surun johtavan jonnekin
Kello
pyörii ympyrää
Pöydällä
on pino
kodittomia hyhmäisiä
avaimia”

Advertisements

2 Comments

  1. Posted 26/06/2011 at 13:58 | Permalink | Reply

    Hjuu Hannu, mitä turhaan vaivaat päätäsi, päänsärkyä noista vaan saa. Mutta uskon että Suurten Virallisten Kustantamoiden julkaisupäätöksissä päätetään keille valtakunnan apurahat jaetaan? Proosaa en pysty mitenkään seuraamaan, runoutta kahlaan mitä saan käsiini. Pari valopilkkua; Hannu Helin ja Caj Westerberg, kaksi mainitakseni!

  2. heliniuminc
    Posted 27/06/2011 at 06:51 | Permalink | Reply

    Moi Tikkis, jääny päälle tää tuulimyllyharrastus.

One Trackback

  1. […] tällasen paskan… minulle teki tiukkaa jo nämä näytteet…” kirjoittaa runoilija Hannu Helin blogissaan, luettuaan urheasti kustantamoiden syksyn […]

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: